C.R. Sahlberg perusti Uudenkartanon ulkopalstalle Kolvaaseen Huvituksen puutarhan. Siitä muodostui 1800-luvun puoliväliin mennessä maamme suurin hedelmätarha: "[--] päätin perustaa puutarhani keskelle villiä metsää, jossa itse luonto tiheine havupuineen suojasi viljelyksiä pohjoisilta, itäisiltä ja läntisiltä tuulilta ja jossa maaperä, hiekansekainen turvemulta, vaikutti mielestäni sopivalta, vaikka maa olikin siinä määrin kivikkoinen, että minä kymmenen vuoden ajan kaivaakseni ylös kiviä seitsemältä ja puolelta tynnyrinalalta jouduin vuosittain käyttämään yli 500 miehen päivätyötä ja pitämään paikalla neljää härkäparia kivien syrjään siirtämiseksi."
Puutarhan paikaksi valikoitui erämaasarka Pyhäjärven rannalta, 15 kilometrin päästä Sahlbergin kartanosta, läheltä hänelle mieluisaa kalastus- ja hyönteistenkeruupaikkaa. Koska tietä ei ollut perille, Huvituksen puutarhaan kuljettiin vesitse. Soutumatka Yläneen kirkonkylästä kesti noin tunnin. Paikka oli suotuisa, maaperä oli hedelmällinen, mutta kivinen kuin kivetty katu. Työ oli raskasta, ja torpparit kutsuivatkin paikkaa Siperiaksi.
Huvituksen puutarha otettiin käyttöön vihkimällä ja nimeämällä se Euroopasta Suomeen levinneen tavan mukaan jonkinlaiseen huvitteluun liittyvällä nimellä. Vastaavalla tavalla oli nimetty Uudenkartanon päätilan puutarhakin, Lystmettä. Sahlbergin puutarhan yhtenä esikuvana oli professori Johan Gadolinin 1700-luvulla Turun Kaskenmäelle perustama Surutoin-niminen puutarha.
Huvituksen puutarha oli jaettu 4 osaan: Pieneen puutarhaan, Suureen puutarhaan, Omenistoon ja Kirsikkamäkeen. Hedelmäpuita puutarhassa oli lopulta 1227. Omenapuita oli yhteensä 120 eri lajiketta. Puutarhassa kasvoi myös muita hedelmäpuita, kuten luumu- ja kirsikka- ja päärynäpuita ja lukuisia erilaisia hyöty- ja koristekasveja mansikoista daalioihin. Kotimaisille ja itse vartetuille omenapuille Sahlberg antoi perheenjäsentensä tai sukulaistensa nimiä, kuten Ferdinands äppel, Heddas äppel ja Linas äppel.
Lähinnä asuntoa oli ns. kotipuutarha, jota ympäröi kivistä tehty aita. Siinä viljeltiin hedelmäpuita, marjoja, perunoita ja kukkia. Laajin hedelmäpuutarha oli Omenisto, jota ympäröi 3 metrin korkuinen hirsirakenteinen aitaus, ja joka oli pinta-alaltaan miltei 3,5 hehtaaria. Puutarha oli avoin vain etelään. Omenapuut oli istutettu suorille kaistaleille joiden välissä kasvoi viljaa. Tavallisten omenapuiden lisäksi Sahlberg kasvatti säleiköissä omena-, luumu- ja päärynäpuita. Kirsikkamäessä kasvoi 100 kirsikkapensasta ja suotuisampien olosuhteiden luomiseksi osalle kirsikkapuista rakennettiin erilliset kasvihuoneet.
Sahlbergin kuoltua vuonna 1860 Huvituksen puutarha siirtyi hänen tyttärilleen, joista Hedda Sofia eli Huvituksessa kuolemaansa asti. Sofian jälkeen tila siirtyi hänen tyttärilleen. Vielä niihin aikoihin omenia oli julkisestikin myynnissä, mutta puutarhan rappeutuminen oli jo alkanut.
Vuonna 1890 Huvitus siirtyi "Raittiuden ystävät" -nimiselle seuralle, joka perusti sinne alkoholistiparantolan. 1900-luvun alussa Huvituksessa kasvoi enää noin 100 omenapuuta. Puutarhan nopea kuihtuminen saattoi johtua osaltaan siitä, että omenapuut olivat matalarunkoisia ja sen vuoksi joka tapauksessa lyhytikäisiä. Tilalla ei myöskään ollut enää Sahlbergin aikaista torpparijoukkoa työvoimana.
1920-luvulla Huvitus koki häivähdyksen entisestä loistostaan, kun puutarhuriksi valittiin Aarne Lehtonen. Hän keskittyi hedelmäpuiden viljelyyn ja uudisti hedelmäpuukantaa mm. taiteilija Vihtori Yliseltä hankkimillaan omenapuun taimilla. Lehtonen inventoi Huvituksesta löytämiään tuntemattomia ja tutkimattomia omenalaatuja. Hänen luetteloimiaan omenoita olivat mm. Juhanin, Liinan ja Ernestin puut - samoja nimiä, joita Sahlberg aikanaan käytti; Johans äppel, Linas äppel ja Ernsts äppel. Lehtonen harjoitti kukkien, hedelmä- ja marjapensaiden mittavalla myyntiä ja puutarha kukoisti jälleen valtavine kukkaistutuksineen ja omenapuineen.
Sotien jälkeen "juoppoparantola" lakkautettiin ja tilalle perustettiin vuonna 1943 Yläneen tyttökoti niin sanottuja siveellisesti hairahtuneita varten. Vuonna 1979 laitos muutettiin Yläneen koulukodiksi, ja se lakkautettiin vuonna 1994, minkä jälkeen Mannerheimin lastensuojeluliitto perusti Huvitukseen oman kuntoutus- ja kehittämiskeskuksensa.